sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kiitos,anteeksi ja näkemiin

Ensimmäisenä suuret pahoittelut tästä blogi tauosta!Viime viikko oli todella kiireinen ja vaikka Big Brotheria kokoajan tarkkailin yksinkertaisesti aika ei riittänyt bloggailuun.Viikkotehtävänä oli siis sairaala viikko,jossa osa asukkaista oli hoitsuja ja osa potilaita.Tealle napsahti ylilääkärin titteli.Asukkaat saivatkin ansionsa mukaan kultaisen palkinnon viikkotehtävästä.Perjantaina vietettiin railakkaita bileitä joihin myös talon uudet miehet pääsivät osallistumaan.Lauantaina vietettiinkin aamua yhä uudestaan ja uudestaan kun asukkaat saivat Päiväni murmelina päivätehtävän.Alkuun sekin oli hauskaa,mutta eipä järin hauskaa seurailtavaa enään toisen kerran jälkeen..


Häätöäänestykseen pääsi ensimmäistä kertaa sellaiset asukkaat joiden toivoin siellä olevan eli Johanna & Katarina.Oli minulle täysin sama kumpi talosta lähtee ja tällä kertaa kotimatkalle lähti Katarina.Toisaalta tuntui,että hän olisi vasta nyt alkanut pikkuhiljaa avautumaan kuorestaan - tosin omapa on ongelmansa.Jännää tietysti nähdä kenestä tulee seuraava syntipukki kaikkeen ja ketä nyt äänestetään kun ei olekaan enään helppoa antaa vain talon hiljaisimmalle niitä nimeämis pisteitä.No sehän nähdään tietysti tällä viikolla ja yritän keretä kirjoittelemaan useammin.Mahtavaa maanantaita, vaikka eihän se sitä monellekaan taida olla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti